Tule ry:n vuoden alussa avatulta verkkosivustolta  löytyy tietoa tuki- ja liikuntaelinongelmien kustannuksista ja niiden vähentämisestä.

Tule-sairaudet aiheuttavat Suomelle jopa 3-4 miljardin euron vuosittaiset kustannukset, jotka uhkaavat nousta tule-terveyden riskitekijöiden lisääntyessä ja väestön ikääntyessä. Kokonaiskustannukset tule-sairauksista muodostuvat esimerkiksi sairaanhoidosta, lääkkeistä, kuntoutuksesta, sairauspoissaoloista, työkyvyttömyyseläkkeistä sekä menetetyistä työpanoksista ja elinvuosista. Kaikkein kalleinta on työkyvyttömyydestä johtuva tuotantopanosmenetys. Esimerkiksi pelkästään selkäsairauksissa on tuotantopanosmenetys 6,3 kertaa suurempi kuin eläkekustannukset eli vuonna 2010 ne olivat noin 2,2 miljardia euroa.

Tiedätkö, että vuonna 2014 tuki- ja liikuntaelinsairauksien erikoissairaanhoitokustannukset ovat nousseet muita erikoisaloja voimakkaammin. Kustannukset ovat nousseet neljässä vuodessa 14 milj. euroa ja olivat 88 milj. euroa.

Turun TULE-tietokeskus on ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut TULE-tietokeskus Suomessa. Tietokeskuksen toiminnassa painottuu asiakas- ja tarvelähtöisyys. Toiminnan tavoitteena on kartuttaa yksilön tietoja tuki- ja liikuntaelimistön hyvinvointia koskien sekä auttaa omaksumaan TULE-terveyttä tukevia asenteita ja toimintatapoja.

Ohjauksen ja neuvonnan lisäksi tietokeskus järjestää Turun seudulla luentoja ja tiedotustilaisuuksia, tapahtumia ja teemapäiviä sekä vertaistoimintaa.

Tietokeskuksen toiminnan toivotaan herättävän kiinnostusta myös ammattilaisten ja alan opiskelijoiden keskuudessa. Verkkosivustolta löydät myös Turun Ammattikorkeakoulun Fysioterapian koulutusohjelmassa vuonna 2015 valmistuneet viisi opinnäytetyötä.

Tunnetko jo Selkäkanavan? Se on vertaistuelle tarkoitettu Selkäliiton julkaisema viestintäkanava. Sivustolla vierailee noin 60 000 kävijää kuukausittain.

Selkäkanava on selän hyvinvoinnin verkkopalvelu, jonne on koottu tietoa selkäkivusta, selän hoidosta ja ergonomiasta. Verkkosivuston pääkohderyhmänä ovat työikäiset suomalaiset.Selän itsehoidosta saa nyt tietoa myös monesta eri kanavasta, katso selän itsehoito.

Palvelusta löytyy myös Selkäliiton fysioterapeuttien laatimia liikuntaohjeita selän sekä niska-hartiaseudun kunnon ylläpitoon ja kuntoutukseen.

Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin tietokanta TOIMIA on perustettu viisi vuotta sitten.

Kesällä 2015 Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat tekivät Webropol-kyselyn 1200 tietokannan käyttäjälle tietokannan käytöstä, merkityksestä ja kehittämisestä. Käyttäjäkyselyn tulokset osoittivat muun muassa, että TOIMIA-tietokanta on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä ja hyödyllisenä työvälineenä monien ammattiryhmien päivittäisessä työssä.

Käyttäjäkyselyn tuloksista on julkaistu artikkeli (Heli Valkeinen, Heidi Anttila, Päivi Sainio) Fysioterapia 1/2016 lehdessä.

Joko sinulla on TOIMIA-tietokanta käytössä arkipäivän työssä?